Kolikossa on kaksi puolta ja kaikesta pahasta voi seurata jotain hyvääkin. Vuosi 2020 kaikkine koettelemuksineen on ollut varsinainen annus horribilis, mutta ei itketä tätä sen enempää. Kerron teille tähän saumaan pienen tarinan, miten päätimme Mikan kanssa alkaa auttamaan pienyrittäjiä ja pistimme pystyyn Yläkierteen.
Huhtikuun alussa tilanne oli se, että koronanpaska oli vienyt minulta kaikki työt ja toimeksiannot. Rinnassa oli möykky ja ilmassa toden totta oli epävarmuutta. Kiireisen vuoden jälkeen en osannut ottaa tilannetta ns. loman kannalta. Kevään edetessä alkoi kuitenkin tapahtua: asiakkuuksia tuli takaisin ja lisäksi Mika otti yhteyttä. Olimme aikaisemmin kohdanneet erään projektin merkeissä ja tulimme toimeen mainiosti. Lisäksi tapamme tehdä duunia tuntuivat sopivan hyvin yhteen.
Mika kertoi puhelimitse, että hän tarvitsisi tuleviin proggiksiinsa kaltaiseni sanataiteilijan. Taisin olla jossain niemennokassa tunnesyömässä grillikylkeä ja tämän kuultuaan Mika kertoi myös tarvitsevansa terveen ja toimintakykyisen copyn. Kukaan ei ole koskaan sanonut minulle yhtä kauniisti, että olen läski.
Kesän tultua saimme ensimmäiset yhteiset asiakkuudet ja pääsimme soveltamaan kehittämiämme metodeja käytännössä. Harvoin olen tuntenut työelämässä vastaavanlaista iloa: me pystymme puhumaan samaa kieltä asiakkaiden kanssa ja saamme heille tuloksia aikaan. Niinpä syksyn tullen olimme valmiita tulemaan ulos yrityspalvelumme kanssa ja nyt kuka tahansa voi hankkia meidät kumppanikseen.
Olemme valmiit keskustelemaan Sinun kanssasi, kuinka voimme auttaa yritystäsi tai kuinka voimme viestiä puolestasi. Pyydä meidät juttusille - se ei maksa kuin korkeintaan kahvikupin verran. Huomaat, että tästähän seuraa vielä jotain kliffaa!
Comments